Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2018.

Bellen tytöt

Kuva
Heippa taas! Tänään ajattelin kertoa teille meidän tiimistä, niin kuin edellisessä postauksessa lupailin. Jos jollekin on vielä epäselvää, niin olemme toisen vuoden opiskelijoita OSAO:lta. Olemme yrittäjyysmerkonomiluokalla ja olemme mukana Vuosi yrittäjänä -ohjelmassa. On mukavaa, kun yrityksen kokoonpano on todella yhteistyökykyinen. Helpottaa työskentelyä, kun ongelmatilanteista on helppo puhua. Yrityksemme sääntö numero yksi on: ollaan ihania toisille <3. Ollaan aika erilaisia persoonia, mutta just siksi tämä on sujunut niin hyvin. Työnteko ei maistu puulta, kun ollaan yhdessä. Ennemmin betonin pölyltä, hahah! Noora ei tykkää istua bussissa ämpärikasan kanssa, vaikka saakin silloin vallattua kaksi penkkiä. Noora on Bellen toimitusjohtaja ja johtaa hienosti hiivatti-sanan käyttötilastoa. Noora on myös meidän betonimestari. Paljastetaan maailmalle myös se, että Pinja ei osaa keittää kahvia. Mitenhän meidän yritys edes pyörii ilman Pinjan kahvinkeittotaitoa? Oli

Alkufiiliksiä NY:n pyörittämisestä

Kuva
Belle NY on tänä syyslukukautena perustamamme nuorisoyritys. Yritykseemme kuuluu kolme henkilöä. Opiskelemme OSAO:lla toista vuotta yrittäjyysmerkonomeiksi. Jokainen yrityksemme jäsen suorittaa myös ylioppilastutkintoa. Projekti kuuluu opintoihimme ammattikoulussa. Luokassamme toimii tällä hetkellä seitsemän NY:tä. Aloitimme NY hommat oikeastaan heti, kun koulut syksyllä alkoivat. Ensimmäiseksi jakauduimme ryhmiin, joissa lähdettiin ideoimaan yritystoimintaa tulevalle vuodelle. Pinjalla ja Nooralla oli jo ideoita kehissä, kun minä (Venla) vielä tunkeuduin ryhmään. Vastaanotto oli joka tapauksessa todella lämmin ja pääsin heti mukaan juttuun. Kiitoksia siitä tytöille! Nooran suunnittelema superhieno logo! Se miten päädyimme liikeideaamme voi avautua seuraavista lauseista. Jokaista meistä jollain tavalla kiinnostaa kauneus, vaikka sitä ei välttämättä ulkoasusta aina huomaa. Päätimme lähteä liikkeelle sisustuksesta. Alkuun päämateriaalimme oli kangas. Tarkoituksenamme oli suunn

Yrityksestä

Kuva
Belle Maison NY on sisustustuotteita ja -kalusteita myyvä pienyritys. Suunnittelemme ja valmistamme tuotteemme itse. Ensimmäiset valmiit tuotteemme ovat betonista ja puusta tehty sisustuspöytä, betoniset tuikkukipot sekä betonista ja kuparista valmistettu talouspaperiteline. Yrityksellemme tärkeää on sen visuaalinen ilme. Panostamme siihen, että tuotteemme ja palvelumme näyttävät hyvältä. Tuotteet ovat suunniteltu tavallisiin koteihin, joten tahdomme niiden toimivan arjessa. Arvojamme ovat vastuullisuus, rehellisyys ja esteettisyys. Osa käyttämästämme materiaaleista on peräisin rakennustyömaan ylijäämälavalta. Tulossa on myös tuulen kaatamista puista valmistettuja tuotteita, mutta niistä kerromme lisää myöhemmin. Tuotteemme ovat suomalaista käsityötä. Kuvassa paperiteline. Raaka-aineena betoni ei ollut meille omasta käytöstä kovin tuttu, joten taustatyötä olemme saaneet tehdä runsaasti. Pieniä kömmähdyksiä on sattunut juuri kyseisestä syystä, mutta niistä ei ole toistaiseks